Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen vastaa lukijoidemme liikenneturvallisuusaiheisiin kysymyksiin joka lauantai. Lähetä oma kysymyksesi osoitteeseen autot@mtv.fi.
Kysymys: Millaisia toimenpiteitä autolle voisi tehdä nyt, kun kerrankin olisi aikaa?
Vastaus: Koronavirus on mullistanut suomalaisten arjen. Iso osa ihmisistä on kotona. Jos seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja kaipaa muutakin ajankulua kuin jatkuvien katastrofiuutisten seuraamisen netistä tai televisiosta, voi hyödyllistä ajankulua löytää auton kanssa puuhastelusta.
Renkaat
Varsinkin Etelä-Suomessa alkaa kesärenkaiden vaihto olla ajankohtaista. Mikäli omaa tarvittavat työkalut ja tietää, mitä pitää tehdä, voi renkaanvaihdon hyvin tehdä itse. Pienikin rahansäästö on monessa perheessä tarpeen näin lomautusten ja irtisanomisten ollessa arkipäivää.
Jos taas ei ole ihan varma siitä, mitä pitää tehdä, tai ei omista tarvittavia työkaluja, kannattaa renkaanvaihto jättää ammattilaisten huolehdittavaksi. Vaihtopaikaksi kannattaa näin pandemia-aikaan valita vastuuntuntoinen rengasliike, jossa pyritään toimimaan niin, ettei asiakkaiden tarvitse altistua henkilökunnalle tai toisilleen.
Markkinoilla on ajan hermolla olevia rengasliikkeitä, joissa asiointi onnistuu niin, että asiakas ajaa autonsa itse sisään halliin ja odottaa autossa sisällä vaihtotyön ajan. Sellaisessa rengasliikkeessä, jossa henkilökunnan edustaja ajaa koko päivän eri asiakkaiden autoja sisään ja ulos, en näinä päivinä asioisi, sillä pöpöt leviävät kuljettajan käsissä autosta toiseen. Pienikin auton siirto edellyttää käsillä koskemista ainakin oven ulko- ja sisäkahvoihin, oven sisäpuoliseen avausvipuun, vaihteenvalitsimeen ja ohjauspyörään.

