Backstreet Boys -yhtyeestä tuttu Nick Carter on haastettu jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä oikeuteen seksuaalirikoksesta.
Dream-yhtyeen laulajana tunnettu Melissa Schuman on haastanut Backstreet Boys -yhtyeestä tutun Nick Carterin oikeuteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kertoo TMZ.
Schumanin mukaan Carter käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen Santa Monicassa vuonna 2002. Schuman oli väitettyjen tapahtumien aikaan 18-vuotias ja Carter 22-vuotias.
TMZ:n tarkasteleman kanteen mukaan Schuman väittää Carterin pakottaneen hänet antamaan ja vastaanottamaan suuseksiä ja vieneen sen jälkeen hänen neitsyytensä siitä huolimatta, että Schuman oli sanonut "säästävänsä itseään" avioliittoon.

Lue myös: Backstreet Boys -tähti Nick Carteria syytetään 20 vuoden takaisesta seksuaalirikoksesta
Schuman yritti viedä väitetyn tapauksen oikeuteen jo vuonna 2017. Los Angelesin piirikunnan syyttäjänvirasto kuitenkin kieltäytyi tuolloin nostamasta Schumanin tekemän rikosilmoituksen pohjalta syytettä, sillä rikoksen ilmoitusaika oli umpeutunut.

