Sekä demokraattien että republikaanien presidenttiehdokkaat nimetään virallisesti kesän puoluekokouksissa.
Yhdysvaltain istuva presidentti Joe Biden sekä entinen presidentti Donald Trump ovat odotetusti varmistaneet puolueidensa presidenttiehdokkuuksiin tarvittavan määrän puoluekokousedustajia, selviää yhdysvaltalaismedioiden ennusteista.
Trump keräsi tarvittavat puoluekokousedustajat voitettuaan republikaanien esivaalin Washingtonin osavaltiossa paikallista aikaa tiistaina, arvioivat muun muassa uutiskanavat CNN ja NBC.
Muun muassa Politico ja uutistoimisto AFP kertoivat jo aiemmin Bidenin varmistaneen tarvittavan määrän puoluekokousedustajia demokraattipuolueen presidenttiehdokkuuteen Georgian esivaalivoitollaan.
Lue myös: Kumpi on vähemmän kehno vaihtoehto: huonomuistinen Biden vai rikossyytteiden raskauttama Trump?
Republikaanien presidenttiehdokkuuteen Trump tarvitsi taakseen vähintään 1 215 puoluekokousedustajaa. Bidenin puolestaan oli kerättävä demokraattipuolueen ehdokkuutta varten vähintään 1 968 edustajaa.
Sekä demokraatit että republikaanit äänestivät tiistaina esivaaleissa Georgian ja Washingtonin osavaltioiden lisäksi Mississipissä. Republikaaneilla oli vaalikokous myös Havaijilla ja demokraateilla esivaalit Pohjois-Mariaaneilla. Lisäksi demokraatit äänestivät ulkomailla.