Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoo hallintonsa sijoittavan Puerto Ricon teihin, siltoihin, julkiseen liikenteeseen, satamiin, lentokenttiin, vesivarantoihin ja nopeisiin verkkoyhteyksiin.
Biden vieraili hurrikaani Fionan runtelusta toipuvassa Puerto Ricossa puolisonsa Jill Bidenin kanssa maanantaina. Twitterissä presidentti sanoi auttavansa määrätietoisesti Puerto Ricoa jälleenrakentamaan saaren aiempaa vahvemmaksi.
Biden painotti hallinnon tietävän, että ilmastokriisi ja äärimmäiset sääilmiöt tulevat jatkossakin vaikuttamaan saarella.
– Joten kun uudelleenrakennamme, meidän täytyy varmistaa, että rakentamamme kestää, hän jatkoi.
Puerto Rico on Yhdysvaltain territorio, mutta se on toisinaan jäänyt huomiotta niin kansan, poliitikkojen kuin mediankin silmissä.
Lue myös: Hurrikaani Fiona aiheuttaa tuhoa Dominikaanisessa tasavallassa
– Me tulimme tänne henkilökohtaisesti näyttääksemme teille, että koko Amerikka on kanssanne, Biden sanoi Puerto Ricon Poncessa pitämässään televisioidussa puheessa.
Valkoisen talon lehdistösihteeri Karine Jean-Pierre kuvaili Poncen olevan Puerto Ricossa koviten kärsinyt alue sekä "alue, jossa ihmiset ovat menettäneet lähes kaiken".
Biden ilmoitti 60 miljoonan dollarin tuesta myrskyihin varautumiseen. Viime vuonna demokraattijohtoinen kongressi hyväksyi myös infrastruktuuripaketin, jonka myötä saadaan ohjattua mittavia summia jälleenrakennukseen.
