Yhdysvalloissa kongressitaloon viime vuoden loppiaisena tehdyn hyökkäyksen keskiössä oli maan entinen presidentti Donald Trump ja tämän väitteet vaalivilpistä, sanoi tutkintakomitean johto avauspuheenvuoroissaan perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
"Vallankaappausyrityksellä" pyrittiin jatkamaan Trumpin presidenttiyttä, vaikka presidentti Joe Biden oli voittanut vuoden 2020 vaalit.
– Presidentti Trump kutsui ja keräsi väkijoukon kokoon ja oli hyökkäyksen käynnistävä tekijä, sanoi komitean varajohtaja ja republikaanikongressiedustaja Liz Cheney omassa avauspuheenvuorossaan.
Julkiset kuulemiset kongressitaloon tehdyn hyökkäyksen tutkinnan tuloksista alkoivat lähes vuoden kestäneen tutkinnan jälkeen perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
"Salaliitto kansan tahdon estämiseksi ei ole ohi"
Kuulemiset avannut tutkintakomitean johtaja ja demokraattipoliitikko Bennie Thompson syytti Trumpin olevan salaliiton keskiössä.
– Tammikuun 6. päivä oli vallankaappausyrityksen kulminaatiopiste. Röyhkeä yritys kaataa valtionjohto, kuten eräs mellakoitsijoista asian ilmaisi. Väkivalta ei ollut sattumaa.
Thompsonin mukaan tapahtunutta ei voi lakaista maton alle ja yhdysvaltalaiset ansaitsevat vastauksia. Thompson sanoi myös, että maan demokratia on yhä vaarassa.
– Salaliitto kansan tahdon estämiseksi ei ole ohi. Tässä maassa on henkilöitä, jotka janoavat valtaa, mutta eivät rakasta tai arvosta sitä, mikä tekee maastamme mahtavan, Thompson sanoi.
Ex-oikeusministeri hylkäsi Trumpin väitteet vaalipetoksesta
Avauskuulemisessa nähtiin muun muassa videoituja todistuspuheenvuoroja Trumpin arvostamilta ja luotetuilta neuvonantajilta, kuten entiseltä oikeusministeriltä Bill Barrilta ja entisen presidentin vävyltä Jared Kushnerilta.
Komitea näytti myös karua ja osittain ennennäkemätöntä kuvamateriaalia puolentoista vuoden takaisesta väkivallasta kongressitalolta.
