Startup-yritykset uudistavat ruokateknologiaa.
Ruoantuotanto monipuolistuu, ja alalle syntyy kiinnostavia startup-yrityksiä myös Suomessa. Osa uusista innovaatioista vaikuttaa ensi alkuun melkein taikuudelta, mutta ne perustuvat vuosien tutkimus- ja kehittämistyöhön.
Kotimainen Solar Foods nousi näyttävästi julkisuuteen vuonna 2017, kun se kertoi pystyvänsä tuottamaan soleiiniproteiinia ilmasta hiilidioksidin ja sähkön avulla. Vauhtia on riittänyt myös sen jälkeen. Viimeksi yritys on saanut elintarvikeluvan Singaporessa sekä finaalisijan Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan kilpailussa, jossa etsitään tapoja tuottaa astronauteille ruokaa.
Solar Foods herättääkin kansainvälistä kiinnostusta. Maaliskuun alussa esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiö BBC:n kuvausryhmä oli tulossa Espooseen yrityksen pilottilaitokseen.
Toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Pasi Vainikka kertoo, että tänä vuonna Vantaan Vehkalaan valmistuu uusi 40 miljoonan euron tuotantolaitos. Sen on tarkoitus alkaa tuottaa proteiinijauhetta sata tonnia vuodessa.
Soleiini on mikro-organismi, jota ruokitaan hiilidioksidilla ja veden elektrolyysin avulla valmistetulla vedyllä. Fermentointiin eli käymiseen perustuva tuotantotapa muistuttaa viinin valmistamista sillä erolla, että pieneliö ei syö sokeria ja hiivaa vaan kaasuja ja pienen määrän ravinteita.
– Uusi tehdas muistuttaa sisältä panimoa, ja sinne tulee 8-metrinen pääfermentori.
Lue lisää: Solar Foods rakennentaa Suomeen tehtaan, joka tuottaa proteiinia hiilidioksidista ja sähköstä
Miedon makuista
Kokeiluja soleiinin ruokakäytöstä on tehty useiden kansainvälisten valmistajien kanssa. Se on maultaan mietoa ja maistuu esimerkiksi lettutaikinassa vähän kananmunalta. Proteiini sopii monenmoisiin ruokiin, kuten jäätelöön, jogurttiin, maidon sekä majoneesin kaltaisiin valmisteisiin, levitteisiin, lihaa korvaaviin tuotteisiin, pastaan tai leipään.
