BMW täyttää 7.3.2016 pyöreitä, ja sitä sopii juhlia. Hyvä tapa tässä on muistella sitä, mitä kaikkea lentokonemoottoreiden valmistajana alkanut baijerilaistehdas on saanut aikaan.
BMW osti vuonna 1928 Eisenachin autotehtaan ja samalla Dixi 3/15 mallin valmistuksen Austin Motor Companyn lisenssillä. Seuraavana vuonna esitelty 3/15 oli Dixin jatkokehitelmä ja tavallaan BMW:n ensimmäinen automalli – tosin lisenssituote sekin. Nelisylinterisestä ja 749-kuutioisesta moottorista otettiin irti 15 hevosvoimaa, josta juontaa auton nimi. Mallia valmistettiin kolmen vuoden aikana yhteensä 12 318 kappaletta.

Berliinin olympiavuonna eli vuonna 1936 esitelty kuvankaunis ja 3,9 metriä pitkä 328 Roadster rakentui 326:n pohjalle. Sitä valmistettiin neljän vuoden aikana yhteensä 464 kappaletta. Auton moottori oli kaksilitrainen suora kuutonen, josta saatiin irti mukavat 80 heppaa. Se riitti liikuttamaan 830-kiloista autoa 150 km/h nopeutta. Auton ensiesiintyminen tapahtui Nürburgringillä, jossa se voitti oman 2-litraisten luokkansa. Vuonna 1937 autolla voitettiin yli 100 autokilpailua, ja komean uran kruunasivat vuonna 1938 luokkavoitot mm. Le Mansissa ja Mille Migliassa.
BMW:n tehdas Eisenachissa jäi venäläisten miehitysalueelle, ja tehdas jatkoi BMW-merkkisten autojen tuotantoa vuoteen 1949 asti – ilman lupaa tietysti. BMW AG valmisti sodan jälkeen ensin kattiloita ja pannuja, kunnes se sai luvan vuonna 1948 valmistaa ensimmäisen moottoripyörän. Vuonna 1952 näki päivänvalon 501 eli barokkienkeli. Se oli BMW:n ensimmäinen uusi automalli toisen maailmansodan jälkeen. Sitä seurasi kaksi vuotta myöhemmin kuvassa oleva , joka oli puolestaan ensimmäinen sodan jälkeen rakennettu V8-moottorinen saksalaisauto.
















