Israelilainen näyttelijä Chaim Topol on poissa.
Israelilainen näyttelijä Chaim Topol on kuollut 87-vuotiaana pitkän sairauden jälkeen. Asian vahvisti CNN:lle 9. maaliskuuta hänen edustajansa.
Topol oli erityisen tunnettu pääroolistaan vuoden 1971 musikaalielokuvassa Viulunsoittaja katolla. Hän näytteli teoksessa Tevje-nimistä köyhää maitomiestä, jonka roolista hän oli samaisena vuonna Oscar-ehdokkaana. Hän on voittanut myös kaksi Golden Globe -palkintoa.
Topol teki Milos Columbon roolin vuoden 1981 James Bond -elokuvassa nimeltään Erittäin salainen (For your eyes only).
Vaikka Topol tunnettiin ylistetystä roolistaan musikaalissa, musiikki oli hänelle kuin organisoitua melua, eikä hän osannut soittaa mitään soitinta tai lukea nuotteja.
– Minulta itse asiassa riistettiin musiikki 12-vuotiaaksi asti. Meillä ei ollut radiota kotona, hän kertoi Desert Island Discs -radio-ohjelmassa vuonna 1983.
Muun muassa Israelin pääministeri kunnioitti Topolia torstaina 9. maaliskuuta ja kertoi surunvalittelunsa kutsuen Topolia monipuoliseksi taiteilijaksi, jolla on suuri karisma ja energia. Kahdeksan vuotta sitten Netanyahu myönsi Topolille Israel-palkinnon, jota pidetään maan arvostetuimpana ja korkeimpana kulttuurialan kunnianosoituksena.


