Brasilian presidentin mukaan YK:n kehittämisen sijaan sen peruskirjaa ollaan tuhoamassa.
Brasilian presidentti Luiz Inacio Lula da Silva syyttää Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia pyrkimyksestä luoda uusi YK, jonka Trump yksin omistaisi.
Lula kommentoi asiaa puheessaan Brasilian Salvadorissa järjestetyssä tapahtumassa.
– Presidentti Trump ehdottaa uuden YK:n luomista, minkä hän yksi omistaisi, Lula sanoi.
Lulan mukaan YK:n kehittämisen sijaan sen peruskirjaa ollaan tuhoamassa. Lula sanoo, että monenkeskinen maailmanpolitiikka on vaihtumassa unilateralismiin ja vahvimman oikeuteen.
Trump perusti alun perin Gazan rauhansuunnitelman osaksi kaavaillun niin kutsutun rauhanneuvoston tällä viikolla. Peruskirjassa ei mainita Gazaa, mutta Trump nimetään siinä neuvoston johtajaksi, jolla on erittäin laajat toimivaltuudet. Peruskirjan mukaan Trumpia ei voi erottaa neuvoston johdosta.
Peruskirjan mukaan rauhanneuvostoon voi ostaa myös ikijäsenyyden rahoittamalla neuvostoa miljardilla dollarilla. Venäjän presidentti Vladimir Putin on ehdottanut, että Venäjän osalta kyseinen summa voitaisiin kattaa Yhdysvalloissa jäädytetyillä venäläisvaroilla.
Useat länsimaat kieltäytyneet kutsusta
Länsimaissa Trumpin rauhanneuvosto on herättänyt epäilyksiä.
Muun muassa Britannia, Saksa, Ranska, Espanja ja Italia ovat kieltäytyneet kutsusta neuvostoon. EU:n torstaina järjestetyn huippukokouksen jälkeen Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja sanoi, että eurooppalaisilla johtajilla on vakavia epäilyksiä monista rauhanneuvostoon liittyvistä elementeistä.
