Amerikkalainen Brian tunnustaa, että uskoi itsekin aiemmin salaiittoteorioihin koronaviruksesta ja piti kriisiä suuresti liioiteltuna. Mies kuitenkin muutti mielipidettään täydellisesti, kun hän vaimoineen sairastui koronavirukseen.
Koronaviruskriisin vakavuus selvisi amerikkalaismiehelle vasta oman kokemuksen kautta. Floridalainen Brian Hitchens piti aiemmin koronakriisiä liioiteltuna, mutta sairastui sitten itse, kertoo NBC.
Uskoi aiemmin, että kriisiä on liioiteltu
Aiemmin Brian oli Facebookissa julistanut, että vaikka aikoo kunnioittaa hallituksen tekemiä päätöksiä, hän ei pelkää virusta. Syvästi uskonnollinen mies uskoi, että virustilannetta on liioiteltu.
– Oletin, että ehkä hallitus yrittää jotakin, ja he vain heittivät sen [viruksen] ilmoille harhauttaakseen meitä, salaliittoteoreetikoksi itsekin tunnustautuva Brian kertoi haastattelussa paikalliskanava WPTV:lle.
Mies myöntää, että piti aiemmin kasvomaskeja ja kertakäyttöhanskoja hysteriana ja oletti viruksen olevan salaliitto.
Sitten sekä Brian että hänen vaimonsa Erin sairastuivat covid-19-tautiin. Nyt Brianin mieli on viruksen suhteen muuttunut.
– En halua nähdä kenenkään kokevan samaa kuin minä, hän totesi sairaudestaan
– Ei tämä ole pelottelutaktiikka tai keksitty juttu.
"Moni pitää edelleen koronavirusta feikkikriisinä, kuten itsekin yhdessä vaiheessa tein..."
Brian on kertonut sairastumisestaan avoimesti ja kannustaa nyt ihmisiä ottamaan koronaviruksen vakavasti.
