Yhdysvallat on tehnyt iskuja Jemeniin maaliskuun puolivälistä saakka.
Britannia on viime yönä tehnyt ilmaiskuja Jemenin huthikapinallisia vastaan.
Kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun Britannia on iskenyt Jemeniin yhdessä Yhdysvaltojen kanssa Donald Trumpin toisen presidenttikauden aikana.
Brittiviranomaiset ovat vahvistaneet iskut. Britannian puolustusministeri John Healy kuvaili hyökkäyksiä onnistuneiksi.
Asiasta kertoo muun brittilehti Guardian ja britannian yleisradioyhtiö BBC.
Britannian Typhoon-hävittäjät iskivät noin 24 kilometrin päähän Jemenin pääkaupungista Sanasta.
Pommituksen kohteen oli rakennusrypäs, jossa huthit britannian mukaan rakensivat drooneja.
Britannia ja Yhdysvallat pommittivat hutheja aiemmin yhdessä alkuvuodesta 2024.
Yhdysvaltojen asevoimien mukaan se on hyökännyt viimeisen noin puolentoista kuukauden aikana 800 kohteeseen Jemenissä.
Satoja huthikapinallisia ja useita kapinallisten johtajia on kuollut, Yhdysvallat väittää.
Huthien mukaan iskuissa on kuollut lukuisia siviilejä. Esimerkiksi maanantaina huthit väittivät 68 afrikkalaisen maahanpyrkijän kuolleen Yhdysvaltojen ilmaiskussa.

