Muusikkokaksikko teki yhdessä kappaleen Muumilaakso-animaatiosarjan soundtrackille.
Muusikko Chisu on kirjoittanut lukuisia kappaleita muille artisteille ja tehnyt sen ohella myös merkittävää soolouraa. Jori Sjöroos on työskennellyt esimerkiksi lukuisia hittejä tehtailleen PMMP-yhtyeen säveltäjänä ja tuottajana.
Nyt kaksikko on tehnyt kokonaan uuden aluevaltauksen perustettuaan Roosberg-duon, jonka nimissä he tekivät The Author -nimisen kappaleen. Sen pääsee kuulemaan Muumilaakso-animaation soundtrackilla. Duon nimi tulee jäsentensä sukunimien viimeisistä tavuista.
LUE MYÖS: Mira Luoti muistelee aikojaan PMMP-yhtyeessä: "Parikymppisenä ei todellakaan puntaroinut, mitä sieltä suusta oikein tulee"
Animaation maailmanensi-illassa he kertoivat, ettei duoa olisi välttämättä koskaan muodostunut ilman animaatiota.
– Tämä sarja vähän niinkuin aloitti koko Roosbergin. Kun ruvettiin tekemään yhdessä musiikkia, se tuntui tosi helpolta.
Duo paljastaa, että idea voimien yhdistämisestä tuli Muumilaakso-projektin musiikilliselta johtajalta , joka saattoi heidät yhteen.

