Darcey Gohring parani rintasyövästä, muttei silti kokenut olevansa sama ihminen kuin ennen.
Vuonna 2020 yhdysvaltalainen Darcey Gohring sai rintasyöpädiagnoosin. Tauti onnistuttiin hoitamaan, mutta pian hän huomasi, ettei enää ole sama ihminen kuin ennen sairauttaan.
Lue myös: Keijo ja Pentti puhuvat aiheesta, josta harva mies suostuu puhumaan, terveydestään: "Kysyin, milloin mä kuolen"
"En ollut osannut odottaa sitä, mitä tuli sen jälkeen"
Kahdeksan kuukautta syöpähoitojen jälkeen Gohring koki, että oli käymässä läpi hermoromahdusta. Se tuntui nurinkuriselta – hänenhän olisi pitänyt olla onnellinen selviämisestään.
– Muistelin aikaa muutamien kuukausien takaa: jokaisen lääkärin toimistossa sain listan ohjeita, sääntöjä, joita seurata, minulle kerrottiin, mitä odottaa, Gohring kuvailee Newsweekissä.
Hän sai jopa lahjaksi sukat, joihin oli kirjoitettu kannustavia sanoja, kuten "urhea" ja "rohkea". Sukat jalassaan Gohring sitten kävi läpi hoitoja ja tutkimuksia ja toivoi, että selviytyisi; jos syöpä vain onnistuttaisiin hoitamaan, kaikki olisi ohi ja hän voisi palata "oikeaan elämäänsä".
Syöpähoitojen ajan Gohringilta kyseltiin jatkuvasti, miten hän voi; hän saattoi kertoa tunnelmistaan ja luottaa siihen, että muut ymmärtävät.
– Sitten se loppui ja olinkin omillani. Ei käsikirjoitusta, jota seurata, ei sukkia, ei jatkokeskusteluja kanssani olleiden ihmisten kanssa, Gohring kuvaa.
