Darts-pelaaja Luke Littlerin, 17, loistokkuudesta paljastuu jatkuvasti uusia seikkoja.
Littler päätti tulokaskautensa ammattilaiskiertueella loistokkaasti, kun hän kaatoi lajilegenda Michael van Gerwenin 7–3 MM-finaalissa viime viikolla. Littlerin unelmavuosi sisälsi myös muun muassa Grand Slamin ja Premier Leaguen tittelit.
MM-kisoissa Littler suoritti eniten 180 pisteen maksimiheittovuoroja, minkä lisäksi hän esitti yleisölle lukuisia henkeäsalpaavia lopetuksia. Yksi Littlerin erikoistaidoista liittyykin tähän.
LUE MYÖS: Dartsin ja snookerin välinen kiista ratkesi? Luke Littler vahvisti Ronnie O'Sullivanin arvion
The Sun uutisoi, että Littler on nyt heittänyt peräti 468 perättäistä televisioitua darts-legiä, joissa hän on jättänyt itselleen lopetuspaikan päästyään lopetusetäisyydelle (jäljellä maksimissaan 170 pistettä). Tähän tarvitaan nopeita hoksottimia ja äärimmäisen varmaa heittokättä – eikä hyvästä laskutaidostakaan ole haittaa.
Ripeällä rytmillä heittävän Littlerin kohdalla kyse on laskutaitoa enemmän rutiinista ja nopeasta ajatuksenjuoksusta, sillä hän on tunnustanut olevansa "surkea" matematiikassa. Littler on kuitenkin viskonut dartsia taaperosta lähtien, ja tähtäsi esimerkiksi ensimmäisen maksiminsa 6-vuotiaana.
– Mitä enemmän harjoittelet, sitä nopeammin opit tuntemaan lopetusmahdollisuudet, pisteiden keruun ja lopettamisen sekä sen valmistelun, Littler kommentoi.

