Heath Ledger ei suostunut koskaan vitsailemaan Brokeback Mountain -elokuvan kustannuksella.
Edesmennyt australialainen näyttelijä Heath Ledger tähditti yhdysvaltalaisnäyttelijä Jake Gyllenhaalin kanssa vuonna 2005 ilmestynyttä menestyselokuvaa Brokeback Mountain. Elokuva kertoo tarinan kahdesta cowboysta, Ledgerin esittämästä Jack Twististä ja Gyllenhaalin tulkitsemasta Ennis Del Marista, jotka rakastuvat toisiinsa 1960-luvun Yhdysvalloissa. Elokuvassa kuvataan kahden miehen välistä rakkaustarinaa noin kahden vuosikymmenen ajan.

Ledger oli niin omistautunut elokuvalle ja sen tarinalle, että hän ei suostunut vitsailemaan siitä koskaan. Gyllenhaalin mukaan Ledgeriä pyydettiin esiintymään vuoden 2007 Oscar-gaalassa, jossa hänen olisi pitänyt vitsailla kahden elokuvan mieshahmon välisestä rakkaussuhteesta.
– Muistan heidän halunneen tehdä sinä vuonna avausnumeron Oscar-gaalaan, jossa olisi jollain tavalla vitsailtu siitä (elokuvasta). Ja Heath kieltäytyi. Mietin siihen aikaan, että "Okei, miten vain". Olin aina sitä mieltä, että "Se on vain hauskanpitoa". Ja Heath sanoi: "Se ei ole vitsi minulle, enkä halua vitsailla siitä yhtään", Gyllenhaal muisteli hiljattain antamassaan haastattelussa.
– Se oli asia, jota rakastin Heathissa. Hän ei koskaan vitsaillut. Joku halusi vitsailla tarinasta tai mistä vain, hän totesi: "Ei. Siinä on kyse rakkaudesta. Joten se siiitä. Ei".
