MTV:n Pöllöraati pui tänään muun muassa eduskunnan hylkäämää kansalaisaloitetta.
Viisi vuotta sitten Suomen lainsäädäntöä muutettiin sukupuolineutraalimmaksi. Se näkyi muun muassa vanhempainvapaalaissa niin, että lakitermeistä poistettiin "äiti" ja "isä". Korvaavia termejä oli esimerkiksi "synnyttävä vanhempi". Termejä "siittäjä" ja "synnyttäjä" on myös käytetty.
Eilen torstaina eduskunnassa käsiteltiin kansalaisaloitetta, jossa vaadittiin lainsäädäntöön takaisin termejä "äiti" ja "isä".
– Me allekirjoittaneet ehdotamme, että eduskunta edellyttää valtioneuvostoa ryhtymään tarkastelemaan lakeja termien äiti ja isä palauttamiseksi lainsäädäntöön siltä osin, kuin näitä termejä on poistettu. Lisäksi ehdotamme, että eduskunta edellyttää valtioneuvostoa säilyttämään nykyisin lainsäädännössä vielä olevat termit äiti ja isä sekä ohjaamaan käyttämään termejä äiti ja isä sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä sosiaaliturvassa, kansalaisaloite alkaa.
Kansalaisaloite saapui eduskuntaan viime vuonna ja eilen torstaina se hylättiin.
Lue myös: Äiti vai synnyttävä vanhempi? Termeistä kiistellään: "Ei pidä jonkun pienen vähemmistön takia lähteä polkemaan enemmistön oikeuksia"
"Äiti" ja "isä" eivät katoa minnekään
Pöllöraati pohti, saako Suomessa puhua enää äidistä ja isästä. Vastas on, että tietenkin saa.
MTV Uutisten politiikan toimittaja nosti esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustajan ja lakivaliokunnan puheenjohtajan hyvän puheenvuoron.
