Mercedes poisti S-luokasta katon ja avasi samalla oven uudenlaiseen avoautokokemukseen. Siitä onkin jo 45 vuotta, kun Mercedes on viimeksi tarjonnut isoa avoautoa asiakaskunnalleen.
Tykkäsimme
- Edustavan leppoisesta kyydistä
- AMG-V8:n äänistä
- Tuulen pyörteilyt pysyvät erinomaisesti poissa ohjaamosta
Emme tykänneet
- Takapenkillä ahdistaa aikuista, eli autoa on ajettava oikeastaan aina itse
- Tavaratila hieman niukka
Suomeen kesä 2016
Hinta alkaen 218 799 €
Uusi S-luokan avoversio pohjautuu luonnollisesti S Coupéhen, mutta auton rungon ja alustan osista noin 40 prosenttia on silti eriäviä. Avoversio ei ole siis syntynyt ilmaiseksi, eli sen ottamisessa tuotantoon on oma riskinsä. Isojen ja ylellisten avoautojen markkinat eivät ole suuren suuret, mutta tuotteissa on yleensä kate kohdallaan, ja onhan kyse myös imagoasioista.
Siksi katon poistaminen S Coupéesta on lopulta melko luonnollinen jatkumo nykyisessä mallistojen laajentamistrendissä. Samalla se tekee Mercedeksestä myös vaihtoehdon englantilaisille luksusavokkaille. Iso avoauto on tarpeeksi rahakkaalle asiakaskunnalle ihanteellinen menopeli Välimeren rantabulevardeille siirtymiseen huvilalta joko jahdille tai illalliselle kalaravintolaan.
Tällaisesta bulevardikruisailussa avo-S on omimmillaan. Katto laskeutuu automaattisesti piiloon 20 sekunnissa 60 km/h nopeuteen asti, ja automaattisesti sähköllä ylös nousevat tuuliohjaimet vähentävät ilman pyöreilyt kabiinissa minimiinsä. Ja jos keli on vähän viileämpi, niskatuista hönkyy lämmintä ilmaa estämässä niskan jäykistymistä. Elämä voisi olla huonomminkin…
Suomessa autovero nostaa avonaisen S:n hinnan lähes pilviin, mutta kyllä auto löytänee muutaman ottajan täälläkin. Jos auton tilaa hetimmiten, sen saa vielä loppukesästä, eli katto alhaalla ehtii kruisailla vielä tämänkin vuoden puolella.


