Talous, talous ja talous. Kuuden miljardin sopeutukset ovat Orpon ja hallitusneuvottelupuolueiden liima ja suurin tuskanaihe, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Säätytalolle lähtee tiistaina odotettu kvartetti eli kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit.
Politiikan hoksnokkien mielestä tämä oli selvää jo vaali-iltana huhtikuussa.
Kokoomus ja perussuomalaiset olivat vaalien suurimmat voittajat. Nyt on aika vastata huutoon ja ottaa vastuu. Kansa halusi muutosta ja sitä on nyt luvassa.
Jo tunnusteluvaiheessa oli selvää, että SDP:n johdosta väistyvä Sanna Marin ei halua tinkiä piiruakaan puolueen vaalitavoitteista. Aitoa hinkua hallitukseen ei ollut. Ei ollut tarvetta olla aktiivinen kokoomuksen suuntaan.
SDP:n todennäköinen seuraava puheenjohtaja Antti Lindtman olisi selvästi ollut valmis vakavampiin tunnusteluihin myös taloudesta. Tätä viestiä tuli myös kokoomuksesta.
Marinin kanssa sillat paloivat kiihkeän vaalikamppailun aikana. Lindtmanin kanssa keskusteluyhteys olisi voinut löytyä.
Mutta eipä kokoomuksellakaan ollut kevätromanssin virittelyä SDP:n suuntaan.
Tangoon tarvitaan aina kaksi.
Spekulaatioita sinipunapohjan ympärillä pidettiin hengissä, jos keskustelut olisivat menneet solmuun perussuomalaisten kanssa.
Politiikan normaalia pokeria.
Lue myös: Petteri Orpo: Tästä syystä SDP ei kelvannut hallitukseen
RKP:n tähtihetket
RKP ehti vaalien jälkeen nousta kokoaan isompaan rooliin. Selvää kuitenkin oli, että hallitushalut ja mahdollisuus vääntää ratkaisuja olivat isompi houkutus kuin poisjäänti jo tässä vaiheessa.
