Vaalitenttikiertueen sekä Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston yhä syvenevän maaseuturakkauden varjossa puolueiden kannatuksessa on tapahtunut kiinnostavia muutoksia. Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) otteet näyttävät purevan ainakin perussuomalaisiin, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Kokoomus on säilyttänyt Ylen tuoreessa mielipidemittauksessa suurimman puolueen paikkansa 22,4 prosentin kannatuksella. SDP on kakkosena 20,4 prosentin tuloksella.
Mittauksen uutinen on Riikka Purran johtamien perussuomalaisten kannatusloikka. Puolue on lisännyt suosiotaan 2,4 prosenttiyksiköllä ja on käytännössä tasoissa demarien kanssa 20 prosentin tuloksella.
Lue myös: Perussuomalaisten kannatuksessa iso hyppäys ylöspäin Ylen mittauksessa
Halla-aho herätti kannattajat
Aivan aluksi perussuomalaiset saavat kiittää presidenttiehdokas Jussi Halla-ahoa, joka onnistui puolueen kannattajien aktivoinnissa. Perussuomalaiset pelaa nyt myös presidentinvaaleissa isojen puolueiden sarjassa.
Tämä näkyy kyselyn tuloksessa.
Miljardi on pikkuraha
Viimeistään viime viikonlopun huutokauppa lisäsopeutusten tarpeesta näytti karusti, että hallituksella on edessään tuuliset ajat.
Miljardi on suomalaisessa politiikassa nykyään pikkuraha. Tämä alkoi jo Sanna Marinin (sd.) hallituksen aikana, tosin toiseen suuntaan.
Lindtmanin strategiaa ihmetellään
Ay-liike jatkaa taas ensi viikolla poliittista lakkoiluaan. Maanantaista perjantaihin joka päivä lakkoillaan jossain hallituksen työmarkkinauudistuksia vastaan.
Tämän luulisi avittavan suurimman oppositiopuolueen SDP:n kannatuksen huimaan nousuun. Toistaiseksi demarien kannatus jatkaa lievää laskuaan kolmatta kuukautta, kertoo Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja .

