Olipahan vaaliyö. Eikä ole liioittelua sanoa, että nämä olivat historialliset eduskuntavaalit. Tulosta jännitettiin kuin naisleijonien MM-maalin videotarkistusta, kirjoittaa MTV uutisten kolumnisti Eeva Lehtimäki.
Edessä ovat poikkeuksellisen vaikeat hallitusneuvottelut, kun viisi keskisuurta puoluetta lähtee hakemaan todellista vaalivoittoa eli hallitusvaltaa.
SDP nousi ensimmäisen kerran suurimmaksi puolueeksi sitten vuoden 1999 Paavo Lipposen mahtiaikojen, mutta millaisella tuloksella. Koskaan aiemmin ensimmäistä sijaa ei ole voitettu alle 20 prosentin kannatuksella ja samalla puolueen historian toiseksi huonoimmalla tuloksella.
SDP sai 40 paikkaa eduskuntaan. Jussi Halla-ahon perussuomalaiset nousi kuitenkin aivan kantaan 39 paikalla. Perussuomalaiset saivat jopa yhden lisäpaikan kesän 2017 puoluehajaannuksesta ja kannatusalhosta huolimatta.
Opposition punavihreäakseli SDP, vihreät ja vasemmistoliitto voitti ja erityisen riehakkaasti voivat juhlia vihreät ja vasemmistoliitto. Tämä jengi ei pysty kuitenkaan muodostamaan hallitusta 76 eduskuntapaikallaan ilman kokoomusta, perussuomalaisia tai keskustaa. Voitonjuhlia seuraa vielä kunnon vaalikohmelo.
Edessä pitkät ja vaikeat hallitusneuvottelut?
Sen jälkeen palapeli meneekin vaikeaksi. Antti Rinne aloittaa hallitustunnustelut suurimman puolueen puheenjohtajana, mutta hänellä ei ole selkeää vaalivoittajan mandaattia. Tilanne on niin sanotusti juntturassa eli jumissa jo valmiiksi. Antti Rinne tuskin nukkui yötään hyvin.
Ensimmäisenä on kysyttävä perussuomalaisilta, mitä he aikovat tehdä vaalituloksellaan. Helsingin vaalipiirin kaikkien aikojen kovimman henkilökohtaisen äänimäärän saalistanut Jussi Halla-aho vaikutti yöllä aidosti yllättyneeltä, miten korkealle tolppa nousi.
Perussuomalaisten pääsy hallitukseen näyttää tällä hetkellä epätodennäköiseltä. Sillä ei ole ollut etukäteen hallituskavereita. Vuoden 2017 perussuomalaisten puheenjohtajavaihdoksen aikaan keskusta ja kokoomus puhuivat sievistellen erilaisesta arvopohjasta.
