Häivähdys työmarkkinoiden kevättä oli, tuli ja meni. Takatalvi tai paremminkin jääkausi hallituksen, palkansaajien ja työnantajien välillä jatkuu, kirjoittaa MTV uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Politikan piinaviikot jatkuvat.
Työministeri Arto Satosen (kok.) sekä Suomen Yrittäjien ja SAK:n tapaamisista jäi käteen pettymys molemmin puolin. Poliittiset lakot jatkuvat vielä kolmannen viikon suoraan edellisten perään.
Hallituksen hanska pitää
Katsotaan asiaa ensin hallituksen näkökulmasta.
Kokoomuksella on hallituskumppanina odotuksia kovapäisemmäksi osoittautunut perusuomalaiset Riikka Purran johdolla.
Säätytalolla neuvoteltiin hallituspaketti, jota pääministeri Petteri Orpo (kok.) pitää kokonaisuutena, jonka päälinjoista ei peruuteta.
Ay-liikkeen laskelmissa Perusuomalaisten piti olla heikko lenkki. Laskeva kannatus sekä duunariäänestäjät olisivat saaneet Purran peruuttamaan hallituksen saatanallisista säkeistä.
Tämä oli virhearvio, ainakin toistaiseksi.
Vaikka Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kannatusluvut ovat olleet laskussa, kummankaan puolueen tuki äänestäjien silmissä ei ole romahtanut.
Aiemmin lakot, yksittäisten työnantajaliittojen painostus hallitusta kohtaan sekä neuvottelupöytä ovat johtaneet siihen, että hallitus on perääntynyt tai Kokoomuksen mielestä vesittänyt omat hankkeensa uudistaa suomalaisia työmarkkinoita.
Tämän puolue muistaa Juha Sipilän (kesk.) hallituskaudelta.

