Yli-Viikarin mukaan kyse oli hyvässä yhteistyössä ja yhteishengessä tehdystä sopimuksesta, jonka taustalla olivat pitkään jatkuneet ongelmat ylitarkastajan työsuorituksessa. Ylitarkastaja itse kertoi, ettei hän saanut vaikuttaa sopimuksen sisältöön. Hänen mukaansa ongelmat olivat yhden linjaesimiehen mielipide ja tilanne sopimusta tehdestä ei ollut "kovin kiva."
VTV:n entistä pääjohtajaa Tytti Yli-Viikaria kuulusteltiin epäiltynä törkeästä luottamusaseman väärinkäytöstä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 16. huhtikuuta. Kuulustelijana toimi keskusrikospoliisin vanhempi rikoskonstaapeli.
Heti kuulustelun aluksi Yli-Viikari ilmoitti pitävänsä epäilyksiä virkarikoksesta kaikilta osin täysin perusteettomina. Hän kertoi saaneensa asiasta aiemmin Eduskunnan oikeusasiamiehen huomautuksen.
Lue myös: VTV:n ex-johtaja Tytti Yli-Viikari saapui oikeuteen runokirja kädessään - näin hän kommentoi syytteitä
"Hyvässä yhteishengessä tehty sopimus"
Sopimuksen mukaan ylitarkastajalle maksettiin täyttä palkkaa ensimmäisen puolen vuoden ajalta. Puolentoista vuoden ajalta hänelle maksettiin 48 prosenttia täydestä palkasta ennen vanhuuseläkkeen alkamista. Ylitarkastajalla ei ollut sopimuksen tekemisen jälkeen oikeutta käyttää viraston tiloja tai työvälineitä. Hän ei myöskään saanut esiintyä viraston edustajana julkisuudessa, sidosryhmätapaamisissa tai julkisissa tilaisuuksissa.
Sopimuksen taustalla olleiden työsuoritukseen liittyvien ongelmien luonne on salattu esitutkinnasta.
– Katson, että sopimus, josta on kyse, oli hyvässä yhteystyössä ja yhteishengessä asianosaisen, eli ylitarkastaja [tarkastajan nimi], kanssa tehty sopimus, jolla virasto pyrki ratkaisemaan pitkään jatkuneen tilanteen, jossa ylitarkastajan [kohta salattu esitutkinnasta]. Sopimuksen lähtökohtana oli, että löydetään sellainen ratkaisu, joka oli virastolle taloudellisesti hyvä ja johon myös ylitarkastaja [nimi] sitoutuisi.


