Sodanajan lapset eivät unohda Helsingin suurpommituksia helmikuussa 1944.
MTV Uutiset tapasi kaksi helsinkiläistä, jotka kokivat pommitukset pikkulapsina. Muistoihin sekoittuu pelkoa, jännitystä ja kellareissa vietettyjä öitä.
1937 syntyneen Eila Pekkarisen koti oli pommitusten aikaan Helsingin Kalliossa.
Naapuritaloon osui, me selvisimme
– Valonheittimet pyyhkivät taivasta ja ryske oli valtava. Me ryntäsimme puutalomme kellariin. Minulle on jäänyt mieleen se, että huusin suoraa huutoa, se oli niin kauheaa. Aistin sen, että myös aikuiset pelkäsivät, muistelee Eila Pekkarinen.
– Kyllähän me tiesimme, että ei talon kellari juuri mitään suojaa anna. Oikea pommisuoja olisi ollut toisen talon kellarissa, mutta sinne piti kiivetä kallion yli.
– Kaksi vastapäistä taloa tuhoutui. Me selvisimme. Muistan sirpaleet ja rauniot kaduilla.
– Kolmannessa pommituksessa en ollut enää kaupungissa. Pääsin evakkoon mummon luokse maalle.
1936 syntynyt Henrik Wilenius asuu nykyisin senioritalossa Helsingin Lauttasaaressa. Herra on tv:stä tuttu, Sohvaperunat -ohjelmasta. Myös sodanajan lapsuutensa hän eli Lauttasaaressa.
– Oman talon perunakellarissa nukuttiin öitä. Ei sitä viitsinyt aina edes vaatteita riisua, kun yö lähestyi. Tiedettiin, että pommitus voi tulla ja taas lähtö kellariin.
– Äitini oli hyvin rohkea ihminen – tai jos pelkäsikin, ei hän sitä koskaan näyttänyt. Hän laittoi meille aina eväät pommisuojaan, että nälkää ei nähty.