Paippisten eläinklinikalla yllätyttiin, kun koiran suolisto-ongelmien syyksi paljastui pala aktivointilelua. Artikkelin kuva voi järkyttää herkimpiä.
Koiran aktivoimiseen tarkoitetut, ruoalla täytettävät kumilelut ovat tuttu näky monessa koiraperheessä. Paippisten eläinklinikalla aktivointileluun päästiin tutustumaan epäonnisissa merkeissä, kun nuoren kettuterrierin suolitukoksen aiheuttajaksi paljastui tuttu kumilelu.
– Leikkauksessa tukoskohdan avauksessa suolistosta pullahti esiin kuminen pala, jonka omistaja myöhemmin vahvisti koiran kong-lelun irti purruksi yläosaksi, Paippisten eläinklinikka kirjoitti Facebookissa.
Lue myös: Laiminlyönti tässä asiassa voi johtaa jopa koiran lopettamiseen – "Todella harmillinen syy"
Tällaisia oireita suolitukos aiheuttaa
Koiralla oli oireita noin puolentoista päivän ajan, muistelee eläinlääkäri Laura Laakso Paippisten eläinklinikalta.
– Oireet olivat aika voimakkaita. Koira meni syömättömäksi ja kipeän oloiseksi nopeasti, Laakso kuvaa.
Vatsaongelmien ja suolitukoksen oireet vaihtelevat sen mukaan, mihin kohtaan ruoansulatuselimistöä tukos ilmaantuu.
– Jos esine ärsyttää vatsalaukussa, voi olla oksentelua, kakomista, ruokahaluttomuutta, tai koira menee vaisun oloiseksi, sen on vaikea liikkua. Ihminen yleensä tuntee koiransa ja huomaa käytösmuutoksia. Osa saattaa olla hyvinkin lieväoireisia, osalla on rajuakin vatsakipua, Laakso listaa.




