Hiphop-tähti Elastinen vieraili Huomenta Suomessa. Räppäri puhuu haastattelussa muun muassa helmikuussa 2017 syntyneestä esikoispojastaan.
Elastinen eli Kimmo Laiho, 36, puhuu Huomenta Suomen haastattelussa totuttua avoimemmin yksityiselämästään. Juontaja Jesse Kamras kysyi räppäritähdeltä, että onko tämä tottunut aikaisiin aamuherätyksiin kotona olevan poikavauvan vuoksi.
– Se (poika) jäi itse asiassa kotiin nukkumaan. Hän nukkuu hyvin, Elastinen toteaa hymyillen.
Kamras totesi "USA:n Elastisen" eli Jay-Z:n ja Beyoncén palkanneen kuusi lastenhoitajaa Beyoncén synnytettyä parille kaksoset. Lisäksi parin esikoiselle on palkattuna kaksi hoitajaa eli tähtien kolmella lapsella on yhteensä kahdeksan lastenhoitajaa.
Miten nämä kotiasiat hoidetaan Suomen hiphop-eliitissä?
– Sanotaan näin, että siihen viitataan aika vahvasti uudessa Supervoimii-sinkussani. Se vaatii minulta aikataulutusta, mutta myös toiselta puoliskolta paljon, Elastinen sanoo.
– Olemme pärjänneet omillamme ja läheisten avulla.
Elastisen uusi single julkaistiin tänään perjantaina.
– Biisi on tehty ikään kuin naistenpäivän lahjaksi. Totta, se on puhdas rakkauslaulu, räppäri toteaa.
