Pienten lasten vanhemmuus on vaikuttanut vahvasti Ellen Jokikunnakseen ja Gogi Mavromichalikseen.
Ellen Jokikunnas ja Gogi Mavromichalis toimivat tänä vuonna juontajina Elämä lapselle -konsertissa, joka vietti 30-vuotisjuhlaansa.
Kaksikko kertoi MTV Uutisille ennen konserttia paikan päällä Turun Logomossa, että asian merkitys on heille suuri, varsinkin pienten lasten vanhempina.
– Kukaan meistä ei voi tietää, jos oma lapsi tulee tarvitsemaan tärkeää ja isoakin hoitoa ja sitä varten on tärkeää tukea kaikkia yliopistollisia lastensairaaloita, Jokikunnas kertoi.
Jokikunnas on ollut Kummien toiminnassa mukana vuosituhannen taitteesta lähtien. Nyt hän oli myös pitkän ajan jälkeen mukana yhtenä konsertin juontajista.
Mavromichalis oli mukana juontajana ensimmäistä kertaa, ja ensimmäistä kertaa hän on tehnyt kummityötä vuoden 2008 tienoilla.
Jokikunnaksella on puolisonsa Jari Raskin kanssa 8-vuotias poika Ralph, jonka pariskunta sai kotiin pitkän adoptioprosessin päätteeksi viime vuoden marraskuussa. Mavromichaliksella on vaimonsa kanssa parivuotias tytär.
Juontoparin mukaan vanhemmuus on kummankin osalta muuttanut heidän näkökulmaansa maailmaan sen vaaroineen. Prioriteetit ovat myös muuttuneet.
