Ellen Jokikunnas perheineen otti hoiviinsa ilman omistajaa liikkuneen koiran Italiassa. Nyt Jokikunnas sai vihdoin selville koiran surullisen taustan.
Unelmia Italiassa -sarjan kolmatta kautta parhaillaan Italian talollaan Pugliassa kuvaavat Ellen Jokikunnas ja Jari Rask saivat viime sunnuntaina yllättävän vieraan.
Talolle saapui nälkiintynyt ja janoinen koira, joka on rodultaan lyhytkarvainen saksanseisoja. Jokikunnas alkoi heti etsiä koiran omistajia ja laittoi koirasta tietoa myös paikallisille rescueyhdistyksille.
Nyt Jokikunnas kertoo Instagramin Tarinat-osiossa, että koiran omistajat ovat vihdoin löytyneet. Omistajilleen sitä ei kuitenkaan voida enää palauttaa. Tarinat ovat katsottavissa vain 24 tuntia niiden julkaisusta.
– Raasulla oli siru ja hän on vain 5-vuotias. Omistajat ovat luultavasti tahallaan hylänneet hänet jo aiemminkin ja pikkuinen on päätynyt koiratarhoille.
Jokikunnas kertoo, että koiralle yritetään nyt löytää uusi koti ja myös omistajat pyritään samaan vastuuseen koiran kaltoinkohtelusta.
– Poliisi ja läänineläinlääkäri lupasivat hoitaa hänelle uuden kodin ja seuraamuksia omistajille, Jokikunnas kirjoittaa.
Lue lisää: Ellen Jokikunnas otti nälkiintyneen koiran hoiviinsa Italiassa – etsii nyt koiralle omistajaa
Jokikunnas kertoi aiemmin viikolla, että koira otti hoivaa hyvin vastaan ja he tarjosivat tälle ruokaa ja vettä.
