Hakkeri löysi keinon saada haltuunsa minkä tahansa Teslan, mutta valmistajan onneksi kaverilla ei ollut rikollisia tarkoitusperiä. Sittemmin valmistaja on panostanut suuresti tietoturvaansa.
Teslan toimitusjohtaja Elon Musk totesi heinäkuussa 2017 yhtiön suurimpia huolenaiheita olevan sen, että joku saisi hallintaansa kaikki sen autot. Tuolloin vain erittäin harva ihminen tiesi, että niin oli juuri tapahtunut.
Musk vitsaili puheessaan, että mikäli joku vaikka päättäisi ohjata kaikki Teslat yhtäkkiä Rhode Islandille, olisi se Teslan loppu ja todennäköisesti Rhode Islandilla olisi sen jälkeen paljon vihaisia ihmisiä.
Ihan näin ei tiettävästi ole koskaan ollut vähällä käydä, mutta joka tapauksessa kalifornialaisvalmistajan ohjelmistosta oli löytynyt aukkoja, jotka mahdollistivat käytännössä minkä tahansa Teslan haltuunoton verkon yli. Aiheesta uutisoi yhdysvaltalainen teknologiasivusto Electrek, jonka toimittaja Fred Lambert oli tietoinen hakkeroinnista jo tuolloin.
Lue myös: Tuomiopäivä lähestyy: Hakkeroitu pesuhalli hyökkäsi auton kimppuun USA:ssa
Palkittiin ensimmäisestä löydöksestään 5 000 dollarilla
Oli Teslan onni, että aukot oli löytänyt niin sanotusti hyvien puolella pelaava valkohattuhakkeri – tässä tapauksessa mies nimeltä Jason Hughes, joka tunnettiin Teslan keskustelufoorumilla nimimerkillä WK057. Hughes oli ollut yhteydessä myös Lambertiin.

