Elvyttämisestä voi olla apua, vaikka sen aikana ei puhallettaisi ilmaa keuhkoihin.
Katso videolta paineluelvytyksen ohje!
Elvyttäminen voi äkkiseltään tuntua monimutkaiselta ja pelottavalta toimenpiteeltä. Silti se voisi pelastaa monen hengen.
– Liian monet ihmiset katsovat kauempaa peloissaan eivätkä tee mitään samalla, kun ihminen kuolee hitaasti hapenpuutteeseen, lääkäri Holly Andersen sanoo Prevention-sivustolla.
Pelkkä painelu voikin auttaa
Jos puhaltaminen vieraan ihmisen suuhun ahdistaa ja on siten esteenä elvyttämiselle, ei hätää: vuoden 2010 analyysissä havaittiin, että pelkkä painallusten tekeminen lisäsi autettavan mahdollisuuksia jäädä henkiin.
Puhaltaminen ei siis välttämättä olekaan pakollista, vaikka toki sitäkin kannattaisi harjoitella etukäteen. Harjoitusten ansiosta mahdollinen hätätilanne ei tunnu niin pelottavalta.
Moni pelkää auttaa
Andersenin mukaan moni pelkää mennä ihmisen luo ja tehdä hänelle auttavia toimenpiteitä. Sydämenpysähdys voi kuitenkin sattua koska vain ja kenelle vain.
– Olen niin kyllästynyt näkemään, miten jalkapallonpelaajia kuolee kentälle, kun stadion on täynnä ihmisiä, jotka eivät tee mitään. Kaikkien pitäisi osata pelastaa henki, Andersen napauttaa.
Kun ihminen paineluelvyttää, hän pumppaa verta autettavan sydämen puolesta. Jokainen sekunti on tärkeä, koska ilman verenkiertoa happikaan ei kierrä kehossa.
– Vaikka olisit kauhuissasi tuossa hetkessä, se, että yrität tehdä jotakin (vaikkei sinulla olisi koulutusta) on parempi kuin jos et tekisi mitään, -lehti kannustaa.
