Suomen luisteluliitto muutti keväällä sääntöjään ja mahdollisti näin samaa sukupuolta olevien parien kisaamisen jäätanssissa.
Suomen taitoluisteluliitto otti keväällä rohkean askeleen, kun se hyväksyi samansukupuolisten parien kisaamisen kotimaisissa jäätanssikilpailuissa.
Taustalla olivat jäätanssijat Emma Aalto, 19 ja Millie Colling, 20, jotka olivat löytäneet toisistaan täydellisen parin.
Sekä Aalto että Colling olivat molemmat luistelleet pienestä asti, mutta jäätanssissa oikeanlaisen parin löytäminen oli hankalaa, koska miehiä oli vain niin vähän.
– Oli tosi mahdotonta löytää paria ja sitten rupesin siinä pikkuhiljaa miettimään, että hetkonen, Colling selittää.
Ratkaisu oli alkaa luistella yhdessä.
Onneksi myös Suomen taitoluisteluliitto suhtautui Aallon ja Collingin päätökseen vakavasti ja päätti sallia myös samaa sukupuolta olevien parien luistelun kisoissaan.
Viikonloppuna käytäviä SM-kisoja tämä ei valitettavasti koske.
– Liitto tukee meitä niin paljon kuin se voi, mutta tällä hetkellä emme voi kisata kansainvälisesti. Jos SM-kisoissa menisi tosi hyvin, niin voi olla että liiton pitäisi lähettää meidät kansainvälisille jäille.
Tämä ei Aallon ja Collingin kohdalla toimisi, sillä Kansainvälinen luisteluliitto ISU ei hyväksy vielä samaa sukupuolta olevia pareja jääluistelussa. Kanadassa he kuitenkin voisivat jo kisata ja myös Iso-Britannia ilmoitti tällä viikolla sallivansa samaa sukupuolta olevien parien kilpailemisen.
Toivoa luistelu-uran tulevaisuudella siis on.
Nuoret jäätanssijat ovat saaneet myös paljon kansainvälistä hehkutusta ja kiitosta ratkaisustaan. Venäjällä taas Suomen taitoluisteluliiton päätös on kerännyt kovasanaista arvostelua.
