Helsinkiläinen Emma Wathén oli viemässä roskia kotinsa pihalle kompostiin, mutta törmäsikin täysin odottamattomaan näkyyn.
Emma oli tavalliseen tapaansa viemässä lajittelemansa kompostijätteet pihalle, kun huomasi kompostin ulkopuolella, vasemmalla laidalla, suuren mehiläisparven. Mehiläiset olivat rakentamassa kompostin kylkeen pesää.
– Kyllä siinä tuli aika scifi fiilis, Emma toteaa.
Emma kertoo tunnistaneensa lajin mehiläiseksi eikä esimerkiksi ampiaiseksi tai kimalaiseksi, joten ei pelännyt niitä.
– Enemminkin se kiehtoi minua, tuli vähän epätodellinen tunne. Miksi mehiläiset käyttäytyvät näin?
Emma palasi kotiinsa ja katsoi netistä, mitä tilanteessa tulisi tehdä. Vielä eilen mehiläisiä ei ollut kompostilla.
Mehiläistarhaaja riensi apuun
Emma löysi netistä mehiläishoitajien liiton parvipuhelimen, josta tarhaaja riensi apuun.
– Mehiläiset olivat tässä lyhyessä ajassa muotoutuneet enemmän pallomaiseksi rakennelmaksi, Emma kertoo.
Mehiläishoitaja Aulis Ignatius tuli nopeasti paikalle. Hän oli pukeutunut suoja-asuun ja toi mukanaan siirtopesän, johon mehiläiset laitettiin.
– Tällaisessa siirtämisessä hellävarainen käsittely on tärkeää. Mehiläiset seuraavat kuningatarta, sillä se erittää feromonia työmehiläisille. Työmehiläiset haluavat myös suojella kuningatarta. Siksi kuningatar kannattaa siirtää ensin.
Ignatius siirsi ensin mehiläiset käsin, mutta laittoi lopuksi laatikon myös kompostipesän vierelle ja mehiläiset siirtyivät itsestään kuningatarta seuraten.
0:23

