Bruttokansantuote pääsi kasvuun vasta loka-joulukuussa.
Suomen bruttokansantuote kasvoi 0,2 prosenttia viime vuonna, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot.
Tilastokeskus kertoi Suomen talouden tilanteesta mediatilaisuudessa tänään.
Bkt kasvoi vasta viimeisellä vuosineljänneksellä.
Positiivinen kasvuluku pohjaa Tilastokeskuksen mukaan pääasiassa siihen, että vuoden 2024 alkupuolella bkt:n volyymi oli vielä matalammalla tasolla.
Aktian pääekonomisti Lasse Corinin mukaan suomalaisten kuluttamisessa viime vuoden viimeisellä neljänneksellä oli positiivisia signaaleja.
2:54Näin Aktian pääekonomisti arvioi tuoreita lukuja.
– Kun tilastot tänään tulivat, niin siellä oli enemmän positiivista kuin negatiivista. Palvelupuolella pientä kasvua. Ehkä positiivisin signaali oli se, että pitkäkestoisen tavaran kulutuksessa oli myös kasvua, Corin toteaa MTV Uutisille.
Lisäksi kasvua oli ideoissa ja innovaatiossa koko viime vuoden.
Vuoden viimeisellä neljänneksellä bkt kasvoi 0,4 prosenttia.
Muihin maihin verrattuna Suomen kasvuluku jäi vaisuksi. Ennakkotietojen mukaan Ruotsin bkt kasvoi viime vuonna 1,7 prosenttia ja EU-alueen 1,6 prosenttia.

