Katumaasturien suosion myötä käytännössä kaikilla isoilla autonvalmistajilla on vähintään muutama korkean maavaran vaihtoehto. Jeep kuuluu merkkinä niiden harvojen joukkoon, jonka tarjonta on aina rakentunut vain maastoautojen ympärille.
Edellisen sukupolven Jeep Compass haihtui markkinoilta vähin äänin. Se ei saavuttanut etenkään Suomessa kovin suurta suosiota, sillä työkalumainen olemus ei enää 2000-luvulla istunut kompaktia katumaasturia etsivien kriteereihin. Siksi onkin hyvä, että edeltäjän muistelemiselle ei ole tarvetta uutuuden kohdalla.
Uusi Compass on saanut tuttua ilmettä lippulaiva Grand Cherokeesta. Keulassa on tiettyä päättäväisyyttä, mutta ei kuitenkaan aivan yhtä rohkeaa irrottelua kuin Cherokeen kohdalla. Muotoilussa onkin aistittavissa aavistus varovaisuutta verrattuna Compassin molemmin puolin mallistossa sijaitseviin Cherokeehen ja Renegadeen nähden. Ehkä aavistus lisää särmää ei olisi ollut pahitteeksi etenkään auton perän linjoille.
Sisätiloista huokuu amerikkalaisuus. Rapakon takana asiakkaat eivät ole eurooppalaisen tarkkoja viimeistelyn tai materiaalien suhteen ja sen huomaa. Kojelaudassa käytetään kovaa, joskin laadukkaan oloista muovia ja muutamat saumat irvistävät varsin rumasti. Myös nappuloita on runsaasti ja viimeistään leppoisan kuuloiset varoitusäänet muistuttavat Amerikan tunnelmasta. Mittaristo ja keskikonsolin näytöt ovat kokeneet sisarmalleihin verrattuna päivityksiä ja järjestelmät toimivat aiempaa nopeammin. Käyttölogiikka on suhteellisen helposti omaksuttavissa ja multimediajärjestelmän näytön aloitusnäkymä on muokattavissa halutunlaiseksi.
Compass jakaa perustekniikkansa pienemmän Renegaden kanssa ja tämä näkyy myös moottorivalikoimassa. Pellin alle on tarjolla FCA:n 1,4-litrainen bensaturbo ja 2,0-litrainen diesel, joista molemmista on tarjolla 140- ja 170-hevosvoimaiset versiot.




