SDP:n pitkäaikainen kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta on kuollut. Feldt-Rannan lähipiiri vahvistaa asian MTV Uutisille.
Vuonna 1968 syntynyt Feldt-Ranta kuoli eilen pitkällisen sairauden uuvuttamana.
Feldt-Ranta sairasti syöpää, josta kertoi avoimesti julkisuudessa.
Lue myös: "Maailma menetti positiivisen ja eloisan ihmisen – itse menetin rakkaani": Tällaisena Maarit Feldt-Rannan aviomies muistelee vaimoaan
Maarit Feldt-Ranta oli myös puolueensa toinen varapuheenjohtaja. Hänet valittiin eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä vuonna 2007.
Feldt-Rannan sairaus, mahasyöpä, uusiutui talvella. Hän kertoi blogissaan ja sosiaalisessa mediassa tammikuussa, että on jälleen sairastunut ja että jää sairauslomalle kansanedustajan tehtävästä.
Samalla hän kirjoitti, ettei enää pystynyt olemaan ehdolla kevään eduskuntavaaleissa.
Lue myös: Maarit Feldt-Ranta puhui viimeistä kertaa julkisuudessa Ylellä – kertoi, miten kohtaa pian koittavan kuoleman
Feldt-Ranta sairastui ensimmäisen kerran syöpään kymmenisen vuotta sitten, mutta toipui sairaudestaan työkuntoon kahdesti.
Ennen kansanedustajan tehtäviään Maarit Feldt-Ranta toimi muun muassa SDP:n puoluesihteerinä ja eri ministereiden erityisavustajana. Lisäksi hän vaikutti pitkään kuntapolitiikassa.
