Salkkareiden Romeona tunnettu, nykyisin Yle Kioskissa työskentelevä Constantinos Mavromichalis paljastaa Instagramissa, ettei kaikki mennyt aivan kuin elokuvissa, kun hän päätti kosia tyttöystäväänsä.
Salatut elämät -sarjan Romeo Aron roolissa vuosina 2005–2008 nähty Constantinos "Gogi" Mavromichalis tunnetaan nykyisin Yle Kioskin juontajana. Mavromichalis on puhunut useilla somevideoillaan samastuttavasti myös arjen sattumuksista puolisonsa kanssa.
Mavromichalis julkaisee nyt torstaisin myös Paska ilta -nimistä Instagram-liveä ja paljasti rempseään tyyliinsä, kuinka hän kosi puolisoaan. Kaikki ei tietenkään mennyt täysin, kuten hän oli suunnitellut.
Hän kertoo ajatelleensa aina, että kosinta tapahtuisi hulppealla kattoterassilla ja että hän itse olisi sonnustautuneena pukuun kuin James Bond konsanaan.
– No se päivä lopulta tuli, ja mä kosin häntä! Mutta sanotaan näin, että se kosinta meni niin eri tavoin kuin mitä olin ikinä osannut kuvitella, 34-vuotias Mavromichalis pohjustaa videolla.
Jos video ei näy, voit katsoa sen myös tästä.
Hän oli ostanut sormuksen valmiiksi, mutta sen jälkeen rakkauteen tuli ryppyjä. Muutama kuukausi myöhemmin vaikeudet oli selätetty ja pari suuntasi yhdessä mökille viettämään kaunista kesäpäivää.
Sormus oli mukana mökillä, koska Mavromichalis kertoo pitäneensä sitä aina repussaan boksereidensa ja sukkiensa seassa, koska ajatteli, että se olisi viimeinen paikka, mistä tyttöystävä löytäisi sen.


