TikTokissa jaettua erikoista niksiä ummetuksen helpottamiseen ei kannata ottaa tavaksi. Työntämällä sormen vaginaan voi todella saada ulostemassan liikkumaan, mutta jatkuvan ummetuksen syy tulisi selvittää lääkärissä.
TikTok-käyttäjä @ambrosialicewf on kerännyt miljoonayleisön videolleen, jolla hän kertoo, miten simppeli sormikikka auttaa ummetukseen.
Nainen vinkkaa, että sormen työntäminen vaginaan isolla hädällä ollessaan mahdollistaa sen, että ulosteen kulkua voi helpottaa sisäpuolelta.
– Voit tuntea kakan ja vain poksauttaa sen ulos, Ambrosia sanoo videolla.
Lue myös: Pitääkö suolen olla tyhjä punnitusta varten? Näin paljon kakka oikeasti painaa – vastaus saattaa yllättää
Tutkitusti tehokasta
Metodi kuulostaa erikoiselta, mutta se on oikeasti käyttökelpoinen.
Esimerkiksi Michiganin yliopisto kertoo, että peräaukon ympäristön painelu on yksi tapa auttaa ulostemassaa liikkumaan pois anaalikanavasta, jos kärsii peräsuolen pullistumasta eli rektoseelesta. Liukasta vain sormi tai kaksi – tamponikin käy – työnnä emättimeen ja paina taaksepäin kohti anusta, yliopisto neuvoo.
Esimerkiksi raskauksien, synnytysten tai toistuvien ponnisteluiden seurauksena syntyvät peräsuolen pullistumat voivat aiheuttaa ulostamisvaikeuksia. Myös kerrotaan, että monet vaivasta kärsivät auttavat ulostamista välilihasta tai emättimen puolelta sormella tukemalla tai peräaukon kautta sormella kaivaen.
