Rakastatko nukkua koko yön kiinni kumppanissasi? Tutkimuksen mukaan läheisyys tulee unenlaadun kustannuksella.
Parisuhteessa yhteinen aika on tärkeää, mutta tieteen mukaan yöt kannattaa viettää erillään.
Tuoreen Michiganin yliopiston tutkimuksen mukaan keskeytyksettömän kahdeksan tunnin unen nimittäin saa varmemmin, jos pari nukkuu erillään, kirjoittaa New York Post.
Yliopiston tutkijat tarkkailivat nimenomaisesti hiirten unikäyttäytymistä sosiaalisessa kontekstissa, mutta samat löydökset pätevät tutkijoiden mukaan myös ihmisiin.
Lue myös: Voisitko itse toimia näin parisuhteessa? Angelinan nukkumispaljastus pöyristytti somessa
Fyysinen läheisyys ja turvallisuuden tunne asetetaan unen edelle
Kuten ihmiset, myös hiiret hakeutuvat toistensa läheisyyteen nukkumaan mennessä ja käpertyvät sylikkäin unessa.
Michiganin yliopiston tutkimuksen mukaan hiiret uhrasivat itse suosimansa nukkumapaikan täyttääkseen halunsa fyysisestä läheisyydestä ja turvallisuuden tunteesta.
Huolimatta läheisyydestä ja sen tuomista positiivisista tunteista, yhdessä nukkuminen ei ole kuitenkaan välttämättä positiivinen asia. Esimerkiksi unipartnerin unettomuus voi siirtyä vieressä nukkujalle.


