Hyundain Esapekka Lappi osoitti Keniassa, että mies pystyy ajamaan palkintosijasta kisassa kuin kisassa.
Lappi oli tukevasti kiinni Safari-rallin kolmannessa sijassa vielä kisan puolivälissä, mutta tuttu vika vesitti homman 11. erikoiskokeella. Jo testipätkällä piinannut kardaaniakseli teki jälleen tenän, ja uransa ensimmäistä kertaa Kenian ralliin osallistunut Lappi jäi tien varteen.
1:45
Pieksämäkeläinen pääsi jatkamaan rallia sunnuntaina, mutta aamupäivän lenkki meni taas pilalle kardaanivian vuoksi. Lopulta tuliaisina Afrikasta oli yksi MM-piste, kun Lappi ajoi kisan päättäneellä Power Stage -pätkällä viidenneksi.
– Podium oli jopa enemmän, mitä uskalsin ennen kisaa odottaa. Valmistauduin kuitenkin ralliin todella huolellisesti ja tein paljon töitä. Siksi tuntuu vähän turhauttavalta, että kaikki meni pöntöstä alas. Tällaista tämä laji välillä on, Lappi summasi.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperä hämmästeli avoimesti, mitä Sébastien Ogier touhusi
Lappi laittoi kisan viimeisellä pätkällä kaiken peliin, mutta kokemus näytteli sen verran suurta roolia, ettei yhtä pistettä enempää tarttunut matkaan.


