Työministeri Arto Satosen (kok.) MTV Uutisille antamat kommentit aikuiskoulutustuen korvaavista malleista ovat herättäneet ihmetystä.
Työministeri Arto Satonen kertoi eilen MTV Uutisille, että lakkautettavan aikuiskoulutustuen tilalle tulevia malleja valmistellaan työryhmässä kevään kehysriiheen mennessä. Esillä on ollut esimerkiksi opintotukeen tai -lainaan pohjautuvia malleja.
Satosen mukaan työnantaja voisi järjestää työt niin, että opiskelu on mahdollista tai maksaa jonkinlaista palkkaa opiskeluajalta.
Lue Lisää: Aikuiskoulutustuki lakkautetaan: Työministeri avasi MTV:lle, mitä on valmisteltavana sen tilalle – palkkaa jo opiskeluajalta
Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Li Andersson ihmettelee Satosen ulostuloa viestipalvelu X:ssä.
– Työministeri Satosen perustelut aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta herättävät syystä ihmetystä. Hallitus suunnittelee tämän käytännössä ainoan työikäisten jatko- ja uudelleenkouluttautumiseen suunnatun etuuden lakkauttamista, ja korvaamista lainamalleilla alanvaihtajille, Andersson kirjoittaa.
Andersson ei näe, että työnantajapuoli yhtäkkiä alkaisi maksamaan palkkaa opiskelusta, kun ei työnantaja sitä nytkään tee, vaikka se olisi mahdollista.
– Mihin tämä oletus perustuu jää epäselväksi, tilauskoulutus kun on mahdollista jo nyt. On haihattelua ajatella, että työnantajat ryhtyisivät laajasti maksamaan palkkaa opiskelusta. Mikään ei estä nytkään näin toimimasta. Vasemmistoliiton presidenttiehdokas kysyy.
Andersson muistuttaa myös että, aikuiskoulutustuen lakkauttaminen ei tuo valtiolle käytännössä lainkaan säästöjä, eikä vähennä velkaantumista, koska sitä ei rahoiteta valtion toimesta, vaan työntekijöiden ja työnantajien maksujen kautta.

