Espoon Suvelan ampumispaikalla puhalsi maanantaina kylmä tuuli. Ampumispaikalle oli tuotu muistolyhtyjä, kynttilöitä ja kukkia. Niiden keskelle oli jätetty pahvilaatikko, johon oli kasattu makeisia, glögipullo, joulusukat, jouluvaloja ja joulukranssi.
Tähän päättyi parikymppisen nuoren miehen elämä viime torstaina 5. joulukuuta.
Poliisi tutkii henkirikosta murhana. Poliisi epäilee, että rikos liittyy katujengien välienselvittelyihin.

Alue muuttunut levottomaksi
MTV Uutiset haastatteli ampumispaikalla Kirstinmäessä ja sen läheisyydessä henkilöitä, jotka kertoivat asuneensa alueella 10–30 vuotta. He halusivat esiintyä jutussa anonyymeina, koska "suoraan sanottuna pelottaa".
– Surettaa nuoren miehen puolesta, vanhempi nainen totesi MTV:lle.
Asukkaiden mukaan Suvelan alueesta on viimeisten parin vuoden aikana tullut todella levoton.
– On mennyt ihan hulluksi, yksi asukkaista kommentoi MTV:lle.
Asukkaiden mukaan alueen levottomuudet ovat lisääntyneet jatkuvasti. Käänne huonompaan tapahtui vuosina 2015–2016 ja sitten uudelleen koronarajoitusten poistuttua.
Nuorisoporukat pelottavat
Asukkaiden mukaan ulkomaalaistaustaiset nuorisoporukat aiheuttavat Kirstinmäessä jatkuvasti huolta ja pelkoa.
Porukat käyvät avointa huumekauppaa ja viettävät "levotonta elämää". Levottomaan elämään kuuluvat ainakin meuhkaaminen ja päihteiden käyttö.
– Pussukat vaihtavat omistajaa, yksi haastatelluista kuvailee.
Haastateltavien mukaan porukat koostuvat nuorista, noin 16–18-vuotiaista.
Osa asukkaista kertoi asentaneensa levottomuuksien takia valvontakameroita. Asukkaat kertovat, että aiemmin poliisi oli tuttu näky Kirstinmäessä, mutta viime aikoina poliisia ei ole enää näkynyt.
Alueen asukkaat kertovat, että päivisin alueella on rauhallista, mutta iltaisin osa asukkaista pelkää liikkua yksin ulkona. Osa miettii jopa alueelta pois muuttamista.
– Mutta kuka ostaisi täältä asunnon, eräs asukkaista sanoo.


