Sosiaalisessa mediassa leviää parhaillaan lentomatkustajille suunnattu vinkki, joka voi asiantuntijan mukaan olla jopa vaarallinen.
Unen saaminen istualtaan voi olla pitkällä lentomatkalla vaikeaa.
Matkustajat kuitenkin tekevät ymmärrettävästi kaikkensa nukahtaakseen.
Yleisin apukonsti lienee puhallettava niskatyyny, joka estää pään retkahtamisen eteen tai sivulle.
Nukkumattia houkutellaan paikalle myös silmämaskeilla ja painopeitoilla.
Lue myös: Selviäisitkö itse? Yllättävästä matkahaasteesta ilmiö nuorten miesten keskuudessa
Lentohäkki lukitsee jalat
Monesti yritykset ovat valitettavasti turhia mutta toki täysin vaarattomia.
Yksi viime kuukausina sosiaalisessa mediassa levinnyt kikka on sen sijaan saanut asiantuntijat huolestumaan, kertoo yhdysvaltalainen uutiskanava CNN.
Miljoonia katselukertoja esimerkiksi Tiktokissa ja Instagramissa keränneillä videoilla matkustajat vetävät polvensa rintaan vasten ja nostavat jalkansa penkille.
Sen jälkeen he kiinnittävät turvavyön nilkkojensa ympärille estääkseen jalkoja liukumasta istuimelta. Näin he voivat lepuuttaa päätään polvillaan.
Tämän käyttäjän video on kerännyt miljoonia näyttökertoja. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen

