"Hyödynnämme viime kuukausien kokemuksia", kertoo komission varapuheenjohtaja. Komissio esittää muun muassa testauksen kattavuuden ja kontaktien jäljittämisen lisäämistä.
EU-komissio esittää erinäisiä välittömiä toimenpiteitä, jotta EU:n terveydenhuoltovalmiutta saataisiin vahvistettua tulevien koronavirusepidemioiden varalta.
Komissio kertoi keskiviikkona hyväksytystä tiedonannosta lehdistötiedotteessa.
Tiedonannossaan komissio esittää muun muassa testauksen kattavuuden, kontaktien jäljittämisen ja seurannan lisäämistä.
Lisäksi yhteishankinnoilla ja EU:n varmuusvarastoilla tulisi varmistaa henkilönsuojainten, lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden saatavuus.
– Hyödynnämme viime kuukausien kokemuksia ja teemme suunnitelmia improvisoinnin välttämiseksi, kertoo eurooppalaisen elämäntavan edistämisestä vastaava komission varapuheenjohtaja Margaritis Schinas komission tiedotteessa.
Schinasin mukaan esitetyillä toimilla on määrä vahvistaa valmiutta kaikilla aloilla, turvata sisämarkkinoiden toiminta sekä helpottaa taloudellista ja yhteiskunnallista elpymistä koko EU:ssa.
Huipusta selvitty, mutta virus kiertää edelleen
Tiedonannossa tehdään lisäksi esityksiä muun muassa riskialttiiden ryhmien tukemisesta sekä kausi-influenssan aiheuttaman kuormittavuuden vähentämisestä muun muassa rokotuskattavuutta lisäämällä.
Komission mukaan voitaisiin myös antaa taloudellista tukea hoitohenkilöstön ja potilaiden siirtämiseen EU-maiden välillä sekä järjestää hoitotiimien ja laitteiston toimituksia maiden kesken EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta.
– On meidän kaikkien vastuulla varmistaa, että olemme asianmukaisesti valmistautuneita. Vielä ei ole aika laskea suojausta, sanoo terveydestä ja elintarviketurvallisuudesta vastaava komissaari Stella Kyriakides tiedotteessa.
Kyriakidesin mukaan koronaviruspandemian huipusta on selvitty, mutta virus kiertää edelleen. Tiedotteen mukaan toimien toteutuksesta vastaavat EU-maiden viranomaiset, komissio ja EU-virastot.