Pääministeri Sanna Marin pitää osittaista tuontikieltoa riittävän voimakkaana toimena.
Huippukokouksessaan Brysselissä EU-maiden johtajat ovat saavuttaneet yksimielisyyden venäläisen öljyn tuontikiellosta, joka kattaa yli kaksi kolmasosaa Venäjältä EU:hun tulevasta öljystä. Asiasta kertoi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kuvailee osittaista tuontikieltoa riittävän voimakkaaksi toimeksi, koska sillä pystytään puuttumaan merkittävään osaan Venäjän EU-maille myymästä energiasta.
– Kyse oli merkittävästä askeleesta eteenpäin, vaikka se ei ole täysin sadan prosentin kattava tuontikielto, Marin sanoi aamuyöllä ensimmäisen huippukokouspäivän jälkeen.
– Iso kuva on se, että saimme näistä pakotteista sovittua. Tämä kattaa todella ison summan Venäjän tällä hetkellä saamista rahoista, joita se Euroopalta saa, kun Eurooppa ostaa Venäjältä energiaa.
Kyseessä on poliittinen sopu, joka vahvistetaan jäsenmaita edustavassa neuvostossa. Michelin mukaan EU-maiden suurlähettiläiden on määrä kokoontua keskiviikkona käsittelemään asiaa.
Unkari sai vakuutuksia tuesta häiriötilanteiden varalle
Tuontikieltoa vastusti aiemmin Unkari, ja vielä huippukokoukseen astellessaan pääministeri Viktor Orban teki numeron vastarinnastaan. Tuontikieltoon sisällytettiin kuitenkin poikkeus, joka mahdollistaa Unkarille tärkeät öljytoimitukset Druzhba-putkea pitkin.
Poikkeus hyödyttää myös muita keskieurooppalaisia sisämaavaltioita, kuten Tshekkiä ja Slovakiaa.
Unkari penäsi muilta EU-mailta vakuuksia sellaisen tilanteen varalle, jos öljytoimitukset putken kautta katkeaisivat syystä tai toisesta. Huippukokouksen päätelmiin kirjattiin lause, jossa luvataan toimia öljynjakelun turvaamiseksi äkillisten katkosten tapahtuessa.
Marinin mukaan kyse on jäsenmaiden välisen solidaarisuuden varmistamisesta.
– Esimerkiksi Kroatia on sellainen maa, jolla on myös putkiyhteys Unkariin ja sitä kautta voidaan varmistaa öljyn saantia Unkarin puolelle, Marin sanoi.