Lähi-idän konflikti hallitsee EU-maiden huippukokouksen asialistaa. Sodan eskaloituminen ja laajentuminen nähdään vakavana riskinä, sanoo Brysselistä raportoiva MTV:n Eurooppa-kirjeenvaihtaja Janne Puumalainen.
Lisäksi kokouksessa keskustellaan muista ulkopolitiikan ajankohtaisista asioista, kuten tuen jatkamisesta Ukrainalle.
– Eurooppa-neuvosto kokoontuu tänään suurten mullistusten aikana. Venäjän sota Ukrainassa raivoaa. Hirvittävä Hamasin terrori-isku Israelia vastaan vahingoittaa nyt myös palestiinalaisia, sanoo EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen toimittajille.
– Sota ja konfliktit ajavat siirtolaisia etsimään parempaa elämää. Heitä tulee rannoillemme yhä suurempia määriä. EU:n on haasteiden keskellä toimittava yhdessä ja päättäväisesti, hän jatkaa.
Muun muassa Saksa ei kannata tulitauon vaatimista Lähi-itään
MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Janne Puumalainen raportoi kokouksen tapahtumista paikan päältä.
Minkälaista keskustelua Lähi-idän tilanteesta käydään?
– EU-maiden johtajat keskustelivat jo viime viikolla videon välityksellä, ja totesivat sen jälkeen, että Hamasin terrori-isku tuomitaan ja Israelilla on oikeus puolustaa itseään. Samalla korostettiin kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien merkitystä, Puumalainen kertoo.
– Nyt käydään erityisesti keskustelua siitä, mitä EU vaatii akuutissa tilanteessa Gazassa.
Puumalainen kertoo, että viimeisimmässä päätöslauselman luonnoksessaan EU vaatii humanitaarisia taukoja ja käytäviä Gazaan. Lauselmaan kirjatuista sanamuodoista kuitenkin käydään vielä vääntöä.
– Esimerkiksi Espanja on vaatinut suorasanaisesti, että EU kirjaisi kokouksen päätöslauselmaan, että EU vaatii tulitaukoa.
