Uusien polttomoottoriautojen myyntikiellon piiriin ei tulla EU:ssa laskemaan autoja, jotka kulkevat synteettisillä polttoaineilla. Merkittävän autopomon mukaan e-polttoaineet eivät merkittävästi tule vaikuttamaan liikenteen sähköistymiseen.
E-polttoaine tai sähköpolttoaine on synteettinen ja hiilineutraali polttoaine, jota valmistetaan vedestä ja hiilidioksidista fossiilittoman sähkön avulla. Vaikka sen valmistaminen on vielä toistaiseksi kallista, on hyötynä se, että sitä voidaan käyttää nykyisissä polttomoottoriautoissa sellaisenaan.
Euroopan unionin tuoreen korjausliikkeen myötä uusia polttomoottoriautoja saa myydä EU:ssa vielä vuoden 2035 jälkeenkin, kunhan ne käyttävät synteettisiä polttoaineita. E-polttoaineita käyttävät autot muodostaisivat uuden autoluokan. Päätöstä on pidetty voittona Euroopan autoteollisuudelle, vaikka e-polttoaineet eivät vielä olekaan yleisessä käytössä.
Aiemmin kaavailtu uusien polttomoottoriautojen täyskielto törmäsi seinään muun muassa Saksassa.
Lue myös: Tutkimus paljasti sähköautot, joissa akkuvaihto on kaikkein todennäköisin
Ei merkittävää vaikutusta
Stellantis-konsernia luotsaava Carlos Tavares ei kuitenkaan usko edes e-polttoaineiden muuttavan autoteollisuuden suuntaa. Viime viikolla järjestetyssä Freedom of Mobility -foorumissa puhunut Tavares pitää valmistajien sähköautopanostuksia sen verran merkittävinä, ettei suunnanmuutos ole realismia.
