Shipleyn uskotaan sotkeuntuneen muun muassa kokaiinikeikkaan Suomessa.
Törkeistä huumerikoksista tuomittu ja epäilty, vuonna 1997 syntynyt Jesse Robert Shipley on tuotu Suomeen. Häntä odottaa pitkä vankeus.
MTV Uutiset kertoi aiemmin, että mittavista huumerikoksista tuomittu ja epäilty Shipley otettiin kiinni Espanjasta. Nyt hänet on saatu Suomeen.
Viranomaisten tarkoituksena oli saada Shipley Suomeen ennen vuodenvaihdetta. Hänet tuotiin Suomen kamaralle kuitenkin vasta viime perjantaina.
Lue myös: MTV:n tiedot: Euroopan etsityimpiin kuulunut Jesse Shipley piileskeli Etelä-Amerikassa
Piileskeli Etelä-Amerikassa
Shipley saatiin kiinni Espanjassa, mutta MTV Uutisten tietojen mukaan hän on kuitenkin ollut pakomatkansa aikana huomattavasti kauempanakin. Miehen tiedetään viettäneen aikaa Etelä-Amerikassa.
Tavanomaista on, että Suomen oikeutta vältellään Etelä-Euroopassa, kuten juuri Espanjassa tai korkeintaan Albaniassa. Toiselle mantereelle pakeneminen ei ole Suomen oloissa tavanomaista.
Shipleyllä on taustaa huumerikollisuudesta ja hän oli pakoillut runsaan 12 vuoden tuomiota, jonka hän sai Mantaqa-jengiin kytkeytyneestä huumausainerikoksesta.

