Maanpuolustuskorkeakoulun asiantuntijan mukaan Ukrainan osoitti omaa ketteryyttään sunnuntain jättimäisellä drooni-iskulla Venäjälle.
Maanpuolustuskorkeakoulun strategian pääopettaja, everstiluutnantti Christian Perheentupa sanoo Ukrainan sunnuntaisen drooni-iskun olevan Ukrainalle merkittävä onnistuminen.
– Meidän tietojemme mukaan Ukraina onnistui ensimmäistä kertaa iskemään Siperian puolelle. Tämä on Ukrainalle merkittävä onnistuminen. Venäjä joutuu koko maa-alueellaan suojaamaan strategisia kohteita, Perheentupa sanoi Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Ukraina teki drooni-iskujen sarjan sotilaskohteisiin ennätyksellisen syvälle Venäjälle. Etäisin kohteena ollut sotilaslentokenttä sijaitsee yli 4 000 kilometrin päässä Ukrainasta.
Christian Perheentupa arvioi, että iskut on tehty lyhyen kantaman drooneilla. Hänen mukaansa droonit on saattanut viedä iskupaikalle Ukrainan erikoispalvelu.
– Meidän käytössämme olevien tietojen mukaan iskut on tehty lyhyen kantaman drooneilla – lennokeilla – ja viety jonkinlaisessa kontissa lähelle kohdetta ja päästetty ilmaan.
Lue myös: Näin Ukraina toteutti tuhoisan droneiskun – Zelenskyi: Operaatiota suunniteltiin runsaat puolitoista vuotta
"Ukraina osoitti omaa ketteryyttään"
Maanpuolustuskorkeakoulun strategian pääopettaja sanoo iskujen nostattavan mielialaa Ukrainan puolella.
– Ukraina osoitti omaa ketteryyttään ja käytti uutta toimintatapaa, joka pääsi yllättämään Venäjän kaikesta päätellen.
Perheentupa pitää todennäköisenä, että Venäjä haluaa näyttää vahvuutensa ja kostaa iskun.
– Se on valitettavasti ollut Venäjän tyypillinen reagointitapa. Varmasti tulemme näkemään jälleen kerran jotakin hyvin ikävää Venäjän suunnalta.
