Ex-missi ja juontaja Vanessa Kurri saapui Tanssii Tähtien Kanssa yleisöön kannustamaan hyvää ystäväänsä Janina Fyita. Julkisuudesta pitkään pois ollut suurperheen äiti kertoo nyt tuoreet kuulumisensa.
Ex-jääkiekkoilija Jari Kurrin vaimona ja vuosen 199 Miss Suomena tunnettu Vanessa Kurri saapui tyttärensä kanssa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman yleisöön kannustamaan hyvää ystäväänsä ja lapsensa kummitätiä Janina Fryita.
– Olemme hyviä ystäviä. Asumme lähekkäin Espoossa kummatkin. Olemme todella tiiviisti tekemisissä. Hänellä on mennyt todella hienosti. Kukaan ei tiedä, millaista se on ennen kuin lähtee kilpailuun mukaan. Janina on päässyt nyt jyvälle ja syttynyt tanssille, Kurri kertoo.
LUE MYÖS: Janina Fryta verrattiin Jennifer Lopeziin – "Tuli vähän kuuma, kun katsoin tätä"
Hän tietää, mistä puhuu, sillä kaunotar kilpaili itse vuonna 2007 Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa. Tuolloin hän myös aloitti odottamaan perheen kolmatta lasta.
– Olin raskaana enkä tiennyt alkujaan, että odotin meidän kolmatta. Sain sen nopeasti selville ja moni muukin sai sen tanssin aikana, sillä mahan ääriviivat olivat muuttuneet erinäköiseksi puvun alla.



