Kreikkalais-roomalaisen painin kaksinkertainen arvokisamitalisti Rami Hietaniemi tekee 13. kesäkuuta uuden aluevaltauksen, kun hän astelee vapaaotteluhäkkiin Joensuun jäähallissa järjestettävässä Voimaa on! Fight Night -kamppailutapahtumassa.
Hietaniemi, 43, kohtaa kotiyleisönsä edessä ottelevan Jesse Miettisen, jota tapahtuma mainostaa Instagram-julkaisussaan "Joensuun portsarilegendaksi".
Hietaniemi muistetaan ennen kaikkea vuonna 2011 saavuttamastaan 84-kiloisten MM-pronssista ja kolme vuotta myöhemmin Vantaan koti-EM-kisoissa voittamastaan 85-kiloisten hopeamitalista.
Hietaniemi edusti Suomea Lontoon (2012) ja Rion (2016) olympialaisissa.
Vuoden 2015 Urheilugaalassa Hietaniemi palkittiin Periksi ei anneta -palkinnolla. Häneltä katkesi vuonna 2013 kyynärhermo leikkauksessa tapahtuneen hoitovirheen vuoksi. Painiuran piti olla ohi, mutta Hietaniemi jatkoi uraansa sinnikkäästi aina vuoteen 2019 asti.
– Paini opetti minulle, mitä taistelu tarkoittaa, mutta nyt taso nousee. Trikoot jäävät nurkkaan. Ovi häkkiin avautuu. Edessä on yksi elämäni suurimmista haasteista, Hietaniemi sanoo edellä mainitussa Instagram-julkaisussa.
– Kun mahdollisuus tuli, en sanonut ei. Nyt taistellaan. Periksi ei anneta.
Vastaan astelevalla Miettisellä, 39, kerrotaan olevan taustaa useista kamppailulajeista.
– Vuodelta 2004 löytyy ensimmäinen vyömerkintä potkunyrkkeilypassista. Siitä eteenpäin olen toiminut kamppailulajien sekatyömiehenä; potkunyrkkeilyssä, nyrkkeilyssä, vapaaottelussa, lukkopainissa ja brasilialaisessa jujutsussa (ruskeavyö). Koen monipuolisuuteni vahvuudeksi tähän otteluun.
Ottelu käydään vapaaotteluhanskoilla ja kolmena kolmen minuutin mittaisena eränä. Tiettyjä rajoitteitakin on asetettu.
– Lyönnit, potkut ja alasviennit sallittu. Polvipotkut sallittu poislukien pää. Kyynärpäälyönnit kielletty. Alasviennin jälkeen mattoaika 15 sekuntia, jonka jälkeen tuomari nostaa ottelijat takaisin ylös. Matossa lyönnit ja lukot sallittuja.

