Somejätti Facebookin mukaan sen eilisiltana alkanut kuuden tunnin käyttökatko liittyi yhtiön reitittimissä ja niiden asetuksissa ilmenneisiin ongelmiin.
Yhtiön mukaan ei ole viitteitä siitä, että ihmisten käyttäjätietojen yksityisyys olisi ollut uhattuna.
Käyttökatkokset alkoivat Suomen aikaa noin kello seitsemän jälkeen maanantaina. Facebookin omistamat sosiaalisen median palvelut, kuten Facebook, Instagram ja Whatsapp, eivät toimineet tunteihin useilla käyttäjillä.
Palvelut ovat nyt pitkälti palautuneet.
– Pyydämme anteeksi kaikilta niiltä, joihin katkos vaikutti. Yritämme oppia siitä, mitä tänään tapahtui, jotta voimme tehdä järjestelmistämme kestävämpiä, yhtiö kirjoitti blogitekstissään.
Hidasti myös muita somepalveluita
Brittilehti Independentin mukaan käyttäjien siirtyminen muihin sosiaalisen median kanaviin, kuten viestisovellus Telegramiin ja Twitteriin, hidasti myös niiden toimimista. Myös Gmailin, Tiktokin ja Snapchatin käyttäjät ovat raportoineet hitaudesta, lehti kertoo.
Internetin käyttöhäiriöitä seuraava Tracker Downdetector kertoi uutistoimisto AFP:lle, että se sai peräti 10,6 miljoonaa raporttia palveluun liittyvistä häiriöistä ympäri maailmaa.
Facebookilla, Messengerillä, Instagramilla ja Whatsappilla arvioidaan olevan yli 3,5 miljardia käyttäjää, kertoo New York Times.
Vikatilannetta edelsi tietovuotajan esiintyminen televisiossa
Facebookin maanantai-iltana alkanut käyttökatkos osui kiusalliseen ajankohtaan, sillä juuri edeltävänä iltana Facebookin tietovuotaja paljasti kasvonsa televisiohaastattelussa. Haugen on välittänyt viime aikoina tuhansia sivuja yhtiön sisäisiä asiakirjoja viranomaisille sekä yhdysvaltalaislehti oka on uutisoinut tiedoista viime viikkojen aikana.
